Pitkästä aikaa saan osan valmiiksi. Sen verran taas tästä osasta, että keskellä osaa rakensin Thelemeille uuden talon ja siitä on taloesittely tässä osassa. 

 

Helle oli aloittanut jokapäiväisen lenkkeilyn. Aina töiden jälkeen Helle vaihtoi työvaatteet lenkkipukuun ja lähti hölkkäämään pitkin kaupunkia.

 

Kotona edellisimmän lenkin jälkeen Helle vietti synttäreitä.

 

Hellestä kasvoi aikuinen, eikä hän onneksi muuttunut yhtään varttuessaan vanhemmaksi. Surullisena hän ajatteli seuraavan vanhentumisen seurauksia, sillä silloin hänestä tulisi vanhus. Vanha, kurttuinen, harmaapäinen vanhus, mutta onneksi siihen vielä menee aikaa.

 

Täyttä elämää -lisäosan asennuksen jälkeen ostotilasta löytyi vaikka mitä kivoja leluja Thelemeiden takapihalle. Takapihaa suurennettiinkin, juuri sen takia, jotta kaikki testattavat hauskanpidonvälineet tulisi testattua kunnolla. Siellä tällä hetkelläkin yömyöhään Koda, Ramon ja Pablo hyppivät ruutua.

 

Samana iltana Blake opetti Xenan, seuraavan perijän, ajamaan autolla. Hän opetti myös Kodalle sekä Farikselle saman taidon. Xenaa opettaessaan Blake kertoi tytölle, että hänestä tulee seuraava perijä. Xena otti sen jälkeen todella vakavissaan ajo-opettelun, sillä jos tyttö ei osaisi itse ajaa autoa, ei hänen tulevat lapsetkaan voi tulla Xenan ajo-oppilaiksi.

 

Kun Blake seuraavana päivänä lähti töihin, ja limusiini kaartoi pois näkyvistä, rakennettiin entisen talon tilalle uusi ja hienompi talo.

 

Tältä uusi tao sitten näyttää ulkoa päin. (Kun silloin jouduin vaihtamaan tietokonetta, jolla Thelemeitä pelasin, nurmikko muuttui tuollaiseksi rumaksi. En tiedä syytä asialle, eikä asetusten muuttaminenkaan ole nurmikkoa entiselleen saanut.)

 

Ovesta sisälle mentäessä päästään eteiseen. Ovi oikealle vie Blaken ja Hellen makuuhuoneeseen...

 

...joka tässä kuvassa on. Ei siellä mitään sen kummempaa ole, kuin sänky ja kaksi yöpöytää.

 

Blaken ja Hellen makuuhuoneen vieressä on kylpyhuone.

 

Seuraavana mennään osittain takaisin eteiseen. Eteistä näkyy hieman kuvassa vasemmalla. Oikealla olevin ovi vie vierashuoneeseen ja sen vasemmalla puolella oleva ovi taasen kylpyhuoneeseen. Kuvassa oleva pöytä on kakkua varten, kun perheenjäsenet täyttävät vuosia kakku tuodaan pöydälle ja synttärisankari saa puhaltaa kynttilät.

 

Tässä vielä kyseinen kylpyhuone.

 

Ja tässä vierashuone.

 

Seuraavana olemme jälleen vielä eteisessä, mutta kuvakulma on eteisestä sisälle päin. Edessä on pieni koppi, jonne vie vain ovenkarmit. Kauempana vasemmalla näkee ikkunasta hieman takapihalle ja oikealla, toisella puolella koppia, on olohuone, jonka takaa näkee jälleen takapihalla.

 

Se huone toimii perheen kodinhoitohuoneena ja siellä on kaksi vaatteidenpesukonetta, kuivausrumpua ja pyykkikoria. Kodinhoitohuoneesta pääsee kulkemaan läpi.

 

Seuraavaksi on olohuoneen vuoro. Oikealla takana oleva ovi on siis se vierashuoneen ovi ja eteinen näkyy sitten vasemmalla takana. Oikealla tuossa kapeikossa, josta pääsee myös kodinhoitohuoneeseen, rakennettiin hieman myöhemmin portaat alakertaan, kellariin. Siitä kuitenkin puhutaan myöhemmin tässä osassa, jolloin kyseinen paikka myös esitellään, jopa käytössä!

 

Tässä kuva olohuoneesta, mutta eri kuvakulmasta. Nurkkaan pistettiin stailauspiste, koska sille ei löytynyt muutakaan hyvää paikkaa ja se oli pakollinen.

 

Ja vielä hieman olohuonetta.. Nurkasta nimittäin löytyy kauniit kierreportaat, josta pääsee yläkertaan. Isoista ikkunoista näkee jälleen hieman takapihan sisältöä.

 

Seuraavana vuorossa on ruokailuhuone. Kuvaa ei nähtävästi ollut, mistä olisi nähnyt edes hieman jotain suuntaa, missä tämä huone sijaitsee ja mistä sinne pääseen, mutta kuitenkin tuossa ihan kuvan oikeassa reunassa tarkkasilmäisimmät osaavat kuitenkin ehkä erottaa ovenkarmia ja tuon seinän, jossa on söpö mustekalataulu, toisella puolella on alakerran toinen kylpyhuoneista.

 

Tässä sitten onneksi ruokailuhuonetta toisesta suunnasta. Tästä näkee ovenkarmit, josta pääsee olohuoneeseen ja sitten hieman näkee myös jo keittiötä.

 

Tässä vielä sitten keittiö.

 

Tästäkin kuvakulmasta..

 

...Sekä vielä tästä. Juuri huomasin ikkunoiden alareunan menevän läpi keittiön tasoista. Mutta ei asialle voi mitään.

 

Sitten on vuorossa yläkerta. Portaat ylös kiivettyä pääsee yläkerran aulaan, jossa on vain lipasto.

 

Tämä näkymä on hieman enemmän sitä, miltä yläkerrassa näyttää, kun portaat ylös kiipeää. Vasemmalla olevan oven takana on Pablon ja Ramonin yhteinen huone. Ja kun käytävää kävelee eteenpäin tulee kaksi ovea, joista ensimmäisestä pääsee Kodan huoneeseen ja toisesta kylpyhuoneeseen. Käytävän päässä on akvaario, jonne Pablo ja Ramon kalastelivat innoissaan kaloja. Kylppärin ja Kodan huoneen ovea vastapäätä on yksi ovi, josta pääsee sitten talon (mahd.) toisen pariskunnan huoneeseen.

 

Tämä on taas sieltä yläkerran aulasta, mutta tämä kuvakulma on suurinpiirtein siitä lipaston kohdalta. Vasemmalla pitkällä oleva ovi vie jälleen yhteen talon kylpyhuoneista, sen vieressä olevat ovenkarmit johdattavat työ-/harrastehuoneeseen. Keskellä olevasta ovestä pääsee Wandan ja Fariksen yhteiseen huoneeseen, sen vieressä hieman kauempana on lastenhuone ja samalla käytävällä on vielä kylpyhuone, mutta sinne johtavaa ovea ei näy. Eikä kuvissakaan näy Xenan huoneeseen johatavaa ovea, joka on kuvasta hieman oikealle aivan ulkoseinän vieressä. Yläkerran makkareista sekä kylppäreistä ei ole kuvia, sillä ne ovat niin pieniä huoneita ja niiden ulkonäöt eivät ole mitenkään erikoiset. Ne näkee osittain sitten pohjapiirrustuksista, jotka tulevat lopuksi.

 

Tässä on sitten työ-/harrastehuone. 

 

Sieltä löytyy mm. shakkipöytä, kirjahylly, maalausteline, tietokoneita, juoksumatto sekä painojennostolaite.

 

Valitettavasti kuvista ei näy perheen kuntoiluvälineitä, mutta ne sijaitsevat radion vieressä oikealla seinää vasten.

 

Seuraavana on vuorossa lastenhuone.

 

Keskellä huonetta on leikkipöytä, jota ympäröi erilaiset huonekalut.

 

Lastenhuoneen seinillä on tauluja sekä kaikke muuta kivaa ja kiinnostavaa.

 

Sieltä löytyy kolme kehtoa sen varalle, että joku tulevista perijöistä synnyttäisi kolmoset. Thelemeillä niin on jo käynyt, nimittäin Blaken äiti Carabelle synnytti kolmoset: Blake, Wally ja Ron. Hän synnytti myös myöhemmin tyttölapsen Vanillen.

 

Tässä oli lastenhuone ja seuraavana siirrymme ulos takapihalle.

 

Takapihasta en jaksa selitellä mitään erityistä, joten pistin vain nämä kuvat ja uskon teidän saavan jonkinlaisen kuvan perheen leikkipaikasta.

 

Tässä on hautausmaa, jossa on vas. Samuelin, Zeldan, Carabellen ja Iisakin haudat. Välillä aina he tykkäävät kummitella talossa ja aina joku perheenjäsenistä jää tuijottelemaan esim. tv:tä katsovaa haamua ja unohtaa kaiken, mitä oli tekemässä.

 

Tässä vielä pohjapiirrustukset. Alakerta.

 

Ja yläkerta.

 

Illalla Helle ja Blake voittivat parin päivän loman ja perheen lapset jäivät keskenään. 

 

Helle ja Blake valitsivat Kodan olemaan ns. isähahmo eli hänen tulisi pitää talo pystyssä ja vahtia pikkusisaruksiaan.

 

Heti vanhempien lähdettyä, Xena meni juttelemaan Kodalle: "Kuule, nyt kun isä ja äiti lähtivät pois ja me jäimme tänne ilman valvovaa silmää..".

 

"..Niin voitaisko me pitää täällä sellaset kotibileet?" Xena kysyi. 

 

Koda mietti hetken. "Kyllähän se käy, sillä emme ole ikinä aikasemmin saaneet juhlia, kuten muut meidän ikäiset. Kaikki lukiolaisethan täällä ovat käyneet edes jossain bileissä, mutta emme me.". "Hei, ihanaa!" Xena riemastui "Menen heti kutsumaan ystäviämme meille!".

 

Alakertaan, kellariin rakennettiin perheelle bilepaikka.

 

Perheen nuoriso kävi heti katsomassa paikan sopivaksi. 

 

Alakerrassa on baaritiski, tanssilattia ja tietenkin hyvät äänentoistolaitteet.

 

Xena katseli paikkaa ihastuneena.

 

"Mahtavaa!". Fariskin tuli katsomaan tulevaa juhlapaikkaa.

 

Juhlat alkoivat ja samoin biletys.

 

Faris tutustui naapurissa asuvaan Fiia Luotoon. Heillä meni hyvin ja molemmat taisivat juuri ihastua toisiinsa.

 

Faris tutustui myös Fiian siskoon, Taraan. Tara ja Faris alkoivat myös jopa seurustelemaan keskenään ja siellä he tanssivat hitaita todella lähekkäin.

 

Pian Fiian ja Taran veli, Teemu Luoto, juoksi yläkerrasta alakertaan hätääntyneenä.

 

Syynä oli poliisi, jolle Thelemeiden naapuri soitti, kun sieltä kuului kuulemma niin kova meteli. 

 

Poliisivirkailija käveli päämääräisesti alakertaan.

 

Ja sieltä tietenkin suoraan...

 

...Xenan luo.

 

Miten käy juhlien ja Xenan?? Se selviää seuraavassa osassa.

 

Kommentteja saa kirjoitella! Olen tyytyväinen tähän ja seuraavaan osaan, sillä nyt on ollut hieman muuta tekemistä, kuin vain simssin peluuta, ja vielä kyseiset tapahtumat jatkuvat. Ja tauko jatkuu, joten seuraavan osan ilmestymisestä en oikeasti osaa sanoa vielä yhtikäs mitään, paitsi että seuratkaa etusivua, sillä päivittelen sitä aina kun uutta tapahtuu.