Nopeasti osat menneet. Nyt mennään jo kympissä! Tällä kertaa luvassa on hieman actionia tässä sekä seuraavassa osassa. Lukekaa ja kommentoikaa!

 

Carabelle sai julkkislahjaksi tv:n, joka laitettiin heti olohuoneeseen käytettäväksi. Vanha tv myytiin ja uutta mentiin heti kokeilemaan.

 

TV:n lisäksi Carabelle sai poreammeen, joka sijoitettiin takapihalle osittain puun alle.

 

Eräänä aamuna Blake sai puhelun. Hänen täytyi lähteä heti työmatkalle Kiinaan, Shang Simlaan. Hänellä oli paljon tehtävää siellä ja hän olisi jatkuvasti menossa jonnekin, joten hän lähti yksin matkalle.

 

Helle oli kuullut Blaken työmatkasta ja hän päätti mennä opettamaan pikkuista Xenaa kävelemään.

 

Helle joutui nukkumaan yöt yksin Blaken ollessa ulkomailla. Hellellä oli jo ikävä miestään ja häntä ehkä hieman pelotti nukkua yksin.

 

Hovimestari ei osannut siivota pyykkejä, ja kasasikin ne pihalle porttien sisäpuolelle. Helle erotti kyseisen hovimestarin, sillä tämä ei osannut tehdä töitään, kuten Thelemet olisivat halunneet.

 

Helle joutui hoitamaan lapsia yksin, mutta hänen onnekseen Blake palaisi seuraavana päivänä takaisin kotiin.

 

Illalla vietettiin Kodan synttäreitä. Pikkupoika päätti kasvaa juuri tultuaan potalta reippaaksi koululaiseksi.

 

Tälläinen reipas koululainen Kodasta sitten kasvoi.

 

Samana iltana oli Carabellen vuoro ikääntyä.

 

Ikääntymisen kunniaksi Carabelle päätti lähteä salonkiin stailattavaksi.

 

Tässä Carabelle arvokkaasti harmaantuneena.

 

Seuraavana aamuna taksi pysähtyi Thelemeiden talon eteen ja taksista käveli ensimmäisenä Blake, jota seurasi simbotti.

 

Simbotti oli nimeltään Unelma Theleme. Hänen luonteenpiirteensä olivat kätevä, ekstrektinen, nero, autointoilija sekä kalannarraaja.

 

Helle juoksi ulos halaamaan miestään.

 

Unelma toi mukanaan keksijänpöydän, joka sijoitettiin takapihalle. Unelma, joka oli kätevä käsistään alkoi tietenkin heti keksimään erilaisia vempaimia.

 

Blake taasen meni heti lastenhuoneeseen pikku tyttönsä luokse.

 

"Isin pikku prinsessa." Blake sanoi ja halasi Xenaa. "Itin pikku plintetta." Xena toisti parhaansa mukaan.

 

Blake laski Xenan ksylofonin ääreen ja Blake istui toiselle puolelle ksylofonia.

 

Blake toi Kiinasta myös tuliaisia taistelulajien harjoittelemista ja onnenkeksientekomasiinan.

 

Illan hämärtyessa Blake siirtyi ulos harjoittelemaan Kiinassa oppimiaan taistelulajeja. Tosin Blaken vampyyrimenneisyyden takia hän oppii kaiken todella nopeasti. Siksipä Blake omistaa jo mustan vyön.

 

Kesken harjoitusten Blake joutui nostamaan Fariksen kehdostaan, sillä tämän tuli kasvaa taaperoksi.

 

Faris sai oranssi-harmaat vaatteet ja söpöt pörröhiukset. Oudon väriset ne tosin on, mutta kai se on jokin sekoitus Hellen punaisista hiuksista sekä muiden Thelemen suvun blondeista.

 

Seuraavana iltana todella myöhään puhelin soi.

 

Helle oli juuri menossa nukkumaan, joten hän päätti vastata. "Helle Theleme puhelimessa.".

 

Puhelu tuli Blaken ja Carabellen yhteiseltä työpaikalta, paikalliselta elokuvastudiolta: "Tänään kuvatuissa kuvauksissa tapahtui todella järkyttävä onnettomuus. Eräs perheesi jäsenistä loukkaantui vakavasti ja hänet vietiin sairaalaan. Häntä ei pystytty pelastamaan. Olemme todella pahoillamme.". 

 

Helle laski puhelimen takaisin paikalleen ja alkoi itkemään.

 

Iisakki, joka oli katsomassa olohuoneessa tv:tä tuli kysymään, mikä Helleä itketytti. Helle kertoi surullisena, mitä oli tapahtunut. Iisakki järkyttyi Hellen tavoin asiasta, mutta eihän vanha mies voi alkaa itkemään poikansa vaimon nähden.

 

Iisakki kehotti Helleä menemään nukkumaan. Asia kerrottaisiin muille aamulla.

 

Mitä kuvauksissa oikein sitten tapahtui? Ja kuka on menehtynyt? Kaikki selviää seuraavassa osassa.