Xena synnytti pienen tyttövauvan, joka nimettiin Lucyksi. Lucy sai luonteenpiirteikseen virtuoosi sekä taiteellinen.

 

Xena vei Lucyn kehtoon nukkumaan, kun supistukset jatkuivat. 

 

Xena synnytti toisenkin tyttövauvan ja hän nimettiin Suzyksi. Suzy sai luonteenpiirteikseen arjen sankari ja hyvä.

 

Xenan synnytyksen jälkeen hän meni lepäämään ja Hellelle jäi Lucan syöttäminen. Helle laski pojan syöttötuoliin ja poika aloitti heti huutamisen ja riehumisen.

 

Heti ruoan nenän eteen saadessaan Luca hiljeni ja alkoi tyytyväisenä syömisen upottaen sormensa aamupuuroon. 

 

Xenan levättyä tarpeeksi, hän lähti Lucan kanssa leikkipuistoon. 

 

Luca ihastui puistossa olevaan merihevoseen ja halusi ratsastaa sillä. 

 

Luca joutui jättämään merihevosen siksi aikaa, kun Xena kävi vessassa. Hän laski Lucan hiekkalaatikkoon leikkimään Titon kanssa hetkeksi.

 

Pian alkoi olla jo pimeä ja Lucaakin alkoi väsyttämään, joten he suuntasivat takaisin kotiin.

 

Kotona juhlittiin Hellen synttäreitä.

 

Helle harmaantui suloiseksi vanhukseksi.

 

Blake ja Helle juhlivat kahdestaan makuuhuoneen puolella. 

 

Seuraavana iltana oli sitten kaksosten synttärit. 

 

Ensimmäisenä oli Suzyn vuoro kasvaa.

 

Suzystä tuli yhtä suloinen kuin veljestään.

 

Sitten oli Lucyn vuoro kasvaa.

 

Lucystäkin kasvoi todella ihana taapero.

 

Illalla Xena luki Suzylle iltasatua. Hän halusi tytön nukahtavan nopeasti, sillä Xenalla ja Koslalla oli erityisiä suunnitelmia iltaa varten.

 

Kosla oli päivällä soittanut kavereilleen ja kutsunut heidät viettämään Xenan ja Koslan polttareita Thelemeillä.

 

Juhlat alkoivat ja Kosla saapui ensimmäisenä alakertaan.

 

Xena tuli perässä ja he yhdessä tekivät viimeisen tarkastuksen.

 

He ehtivät vielä vaihtamaan pari pusua ennenkuin ensimmäiset vieraat alkoivat saapua paikalle.

 

Helle oli tarjoutunut tulemaan baarimikoksi ja hän tekikin hyviä bailudrinksuja, joita juhlijat joivat innolla.

 

Blakea ei alakerrassa näkynyt, sillä hän oli jäänyt lapsia hoitamaan. Blaken selkä oli alkanut reistailemaan eikä se kestäisi enään yhtä paljoa kuin nuorena.

 

Kosla oli juonut reippaasti Hellen drinksuja, että mies oli kunnon humalassa.

 

Kosla kuluttikin yhden shamppanja-pullon vain ja ainoastaan ystävänsä kastelemiseen.

 

Sen jälkeen Kosla pyysi häntä pitämään puheen.

 

Puheen jälkeen oli Koslan ystävän vuoro kastella Kosla.

 

Juhlat jatkuivat ja Xena ja Kosla joivat yhä lisää ja lisää, jonka jälkeen he olivat yhä enemmän humalassa.

 

Xenan käytös pysyi hillittynä, mutta Kosla oli sitten eri asia. Ensiksi hän näytteli hauistaan...

 

..Ja kiipesi baaritiskille..

 

..Ja alkoi tanssimaan.

 

Juhlien hilpeys muuttui pian suruksi, sillä ensiksi Säde Nousiainen kuolee Thelemeiden vessassa..

 

Jonka jälkeen Wally kuolee alakerrassa.

 

Varsinkin Koslan ystävä otti Wallyn kuoleman todella raskaasti.

 

Wally yritti vielä anella viikatemieheltä elämän jatkoa, mutta ei se onnistunut.

 

Kodakin oli juhlissa ja hän lähti heti Wallyn kuoleman jälkeen todella haikein mielin.

 

Polttarit loppuivat ja Wallyn sekä Säteen hautakivet vietiin Thelemeiden yhteiselle hautuumaalle.

 

Seuraava osa kertoo Xenan ja Koslan häistä sekä häämatkasta. Päivitin myös sukupuun sekä blogin yläkuvan.